|
| Eriaikoina on esitetty hyvinkin toisistaanpoikkeavia näkemyksiä suomalaisten tai suomalaisugrilaisten kansojen alkuperästä. Näitä näkemyksiä ovat värittäneet myös päivänpoliittiset tavoitteet, -mm. ruotsalaisen Erik Rhedinin teoria suomalaisten laajasta ja vallitsevaa näkemystä läntisemmästä "alkukodista" vaiettiin olemattomiin, ja Kalevi Wiikin toistama eurooppalaisessa tieteessä jo sata vuotta pohdittu kantagermaanin ja uralilaisen kieliryhmän kontakti herätti sekin ankaraa paheksuntaa vielä 1990-luvulla. Tarkastelemme tässä yleisimpiä ja tyypillisimpiä tällä vuosisadalla esitettyjä teorioita suomalaisten alkuperästä. |
| Kansankoulua käyneet muistavat, että Suomen kansan alkuperästä oli vain yksi "oikea" näkemys: Muutto Virosta jokakuinkin ajanlaskun alussa tyhjään maahan. Tämä aina Alfred Hackmanista Ella Kivikoskeen elänyt konsensus vallitsi tiedeyhteisön ulkopuolella, julkaisuissa ja koulu-opetuksessa, mutta siihen kohdistettiin jo miltei heti sen vakiinnuttua terävää kritiikkiä, eikä se koskaan tullut yleisesti vallitsevaksi Suomen yliopistojen ulkopuolella. Euroopassa tunnettiin mm. saksalaisen Gustav Kossinnan hypoteesi sekä suomalaisten että germaanien lähtöalueen sijoittumisesta Ala-Saksaan ja Etelä-Skandinaviaan. Paikallinen tiede-traditio Suomessa poikkesi siis yleismaailmallisesta, paitsi konsensushakuisuudessaan, myös näkemystensä sisällön puolesta. |
| "Suomalaisten" nykyisille alueilleen saapumisen myöhäistä ajoitusta esitti 1890 tanskalainen Wilhelm Thomsen, ko. tieteenhaaran perustajia. Thomsenin mukaan Fennoskandian suomalaisasutus oli niin myöhäistä kuin 800-900 jKr. Suomessa Alfred Hackman tarkensi Thomsenin ajoituksen silloin löydöttömäksi luullun vanhemman rautakauden loppuun 100-800 jKr. Tämä jäi vuosikymmenien viralliseksi totuudeksi. Asutuskatko sopi hyvin erinäisiin "perhekalleuksina" vaalittuihin myytteihin, kuten Suomen kuviteltuun muinaiseen gootti-asutukseen, jolla oli tonttipoliittinen merkitys ruotsinkielisille. |
| Toisenlaisia, ja nykytiedon mukaan todempia, näkemyksiä kannattavia tutkijoita kuitenkin löytyi. Julius Ailio katsoi että Hämeen nykyväestön juuret ulottuvat kampakeraamiseen kauteen ("Hämeenlinnan kaupungin historia" 1917). Samansuuntaisia näkemyksiä edusti tunnettu arkeologi Aarne Äyräpää. Kielitieteilijät sensijaan tarttuivat tähän helppoon mahdollisuuteen rakentaa simppeli ja myöhäiseen ajoitettu suomalais-ugrilaisten kielten sukupuu. Tuohon aikaan eri tutkimushaarojen aikaperspektiivitkään eivät olleet kovin yhteismitallisia, ja E.N.Setälälle nimetty sukupuu-kaava yhdistettynä Hackmanin-Kivikosken asutuskatkoon muodosti suomalaisen esihistoriantutkimuksen "pysähtyneisyyden ajan" perusdoktriinin. Sitten tuli C.F.Meinader ja sammutti kynttilät ikonien edestä. |
| Meinanderin tutkimukset Espoon Dåvitsissa (julkaisu 1969) olivat tuoneet päivänvaloon asutusta sieltä missä ei pitänyt olla ketään: Keskeltä "löydötöntä aikaa". Paljonpuhutussa Tvärminnen poikkitieteellisessä seminariumissa 1980 asutuskatko-oletus hylättiin virheelliseksi todettuna, ja vaikka yksimielisyyttä ei löytynyt, useimmat alkoivat nyt katsella tyylillistä kampakeramiikkaa sillä silmällä, että siitä löytyy ensimmäinen suomensukuinen asutusaalto. Vastustava kanta tiivistyi lähinnä sloganiin "ruukunpalasista ei voi päätellä, mitä kieltä ko. väestö puhui". |
| Myös "kansa"-käsitteen käyttöä vastaan arkeologisten kulttuurien yhteydessä on ankarasti kiivailtu. Tästä asiasta on oltu montaa mieltä, joten otammepa esimerkin: "Kielihistoriallisten rinnastusten osalta oletan, että 1) arkeologisesti havaittavat vaikutusaallot ovat välittäneet myös kielellisiä vaikutteita ja että 2) kielellisiä vaikutteita välittäneet vaikutusaallot ovat myös arkeologisesti havaittavissa." (Ch.Carpelįn kokoelmassa "Pohjan poluilla" s.250) Carpelan edustaa siis tutkimuksellista optimisia, eli vanhoistakin asioista voi saada tietoa tiedonmurusia yhdistelemällä, ja tekemällä johtopäätöksiä. |
| Asutusjatkuvuuden tultua hyväksytyksi, pelikentälle jäi periaatteessa kolme vaihtoehtoa: 1. Suomalaisten maahanmuutto tyypillisen kampakeramiikan myötä. 2. Suomen ja Fennoskandian pioneeriasutus jo "suomalaista", eli suoraan ylenevässä polvessa meidän esi-vanhempiamme. 3. "Kansallisuus epä-relevantti kysymys näin vanhoista ajoista puhuttuessa." |
|
|||||
| Unkarilainen tutkija, Péter Hajdś, sijoittaa uralilaisen alkukodin Uralin itäpuolelle lähinnä sanastollisin (puiden nimiä)perustein. Maanmiehensä Jįnos Pusztay esittää suppeita lähtöalue-oletuksia kehittyneemmän vision "ketjumaisesta alkukodista", jossa ei oleteta olleen missään vaiheessa homogeenistä kielimuotoa, vaan kehitys kohti po. alueen yhteistä yleiskieltä on tavallaan jäänyt puolitiehen: Läntinen kohtio tuotti itämeren-suomalaiset kielet, keskimmäinen permiläiset ja tseremissin (marin), ja itäinen, joka oli kontaktissa paleosiperialaiseenm kompleksiin vielä idempänä, ugrilaiset, samojedilaiset ja mordvan. Perusteena tälle näkemykselle on mm. eräiden piirteiden esiintyminen tai puuttuminen uralilaisista kielistä toisin kuin perinteisestä sukupuu-mallista tulisi päätellä. Pusztayn hypoteesi helpottaa monien havaintojen sovittamista kokonaiskuvaan, ja kehoitammekin vertaamaan sitä Jorma Koivulehdon ja Asko Parpolan näkemykseen indoeurooppalaisen ja uralilaisen kantakielivaiheen rinnakkaisuudesta. | |||||
| Gordon Childe ja Colin Renfrew näkivät suomalaisen/uralilaisen kielimuodon Pohjois-Euroopan alkuperäiskielenä, minkä he liittävät asetelmaan: Suomalais-ugrilaiset metsästäjä/keräilijät contra indoeurooppalaiset maanviljelijät. | |||||
| Ruotsalaiset Oscar Almgren ja Erik Rhedin sijoittivat suomalaiset/uralilaiset Baltian ja Uralin välisen alueen kantaväestöksi. "Mahdollista on, että Rhedin vaiettiin kuoliaaksi. Ainakin yksi hänen artikkeleistaan kiertelee käsikirjoituksena." (Kyösti Julku, s.255) | |||||
| Milton Nuńezin käsitys suomalaisten itäeurooppalaisesta (Mustanmeren pohjoispuoli) alkuperästä perustuu Pavel Dolukhanovin näkemykseen jääkauden Euroopan periglasiaalisesta (=suomalaiset, tms.) ja mediterraanisesta (=franco-cantabrialaiset l. "baskit" (Dolukhanovilla)) väestöistä. Silloin suomalais-uralilainen alkuperä täsmentyisi jääkauden mammutinmetsästys-kulttuuriin Mezin-Kostenki-ryhmään, kuten toisaalla näilläkin sivuilla esitetään. Dolokhanovin oletus läntisen mediterraanisen ryhmän (asutus I) franco-cantabrialaisuudesta kaipaa vähintään selvennystä, sillä tuolla alueella puhuttu kieli lienee vaihtunut mesoliittisella ajalla, jolloin nykyiseen baskiin johtava franco-cantabrialainen kieliryhmä olisi saapunut Pyreineiden maisemiin. | |||||
|
|||||
| Mikäli voimme Nuńezin tapaan olettaa, että Eurooppan väestöä jakoi Alppien ja Skandinavian jäätikön välinen asutuskatko, löydämme mahdollisuuden Petri Kallion germaanisista kielistä paikallistaman ei-indoeurooppalaisen mutta myös ei-uralilaisen substraattikielen olemassaololle jo paleoliittisella kaudella. Tällöin samaa "tuntematonta kieltä", Kallion neljän vokaalin kieli "4vk" (Dolukhanovilla asutus I), olisi oltava saamessa vähintään substraattina. Eräät tutkijat kiistävät jyrkästi saamen vieraan substraatin. Jäämme odottamaan. | |||||
| Kieli on tärkein kollektiivista identiteettiä luova tekijä, ja identiteetti -muista erottuminen- pitää koossa arkeologisesti havaittavia kulttuureja, nimitämme niitä "kansoiksi" tai emme. Suomalaisuuden etnisien ja kulttuuristen juurtien etsintä näyttää, missä kielellä on pääosa, näyttää tällähetkellä johtavan joko Ukrainan mammutti-aroille tai Euraasian läntisen osan (Euroopan) periglasiaalisen, myöhemmin subarktisen, osan vanhimpaan kulttuuriin ja asuttajiin. | |||||
| "Jo niin varhain, kuin 1899 esitti saksalainen F.N.Finck ajatuksen, että indoeurooppalaisissa kielissä olisi jälkiä suomalais-ugrilaisista kielistä. Ajatus on sittemmin sukeltanut monen monta kertaa esille, mutta se on unohdettu syystä tai toisesta." (Kyösti Julku, "Itämerensuomi, eurooppalainen maa", s.253) Näin siis Keski-Euroopassa, mutta koska kukaan ei ole profeetta kotikaupungissaan, eivät suomalaisetkaan ole fiiniä euro-jengiä koti-tieteelle: "Viime aikoina ovat eräät arkeologit ja geneetikot, mm. P.M.Dolukhanov, Milton Nuńez, ja Luigi Cavalli-Sforza, esittäneet, että suomalaisten juuria voitaisiin etsiä niistä Euroopan väestöryhmistä, jotka heti jääkauden jälkeen levittäytyivät Pohjois-Euroopan mannerjään alta paljastuneille alueille, ja ajatus onn saanut kannatusta myös eräiltä kielitieteilijöiltä (ks. tarkemmin Sammallahti 1993). Rohkeimpien kuvitelmien mukaan (Wiik 1995) koko pohjoisen Keski-Euroopan väestö aina Pohjanmeren rannikkoa ja Brittein saarta myöten olisi ollut nimenomaan kanta-uralilaista. Tälläisille ajatuksille ei kuitenkaan ole voitu esittää mitään systemaattisia kielitieteellisiä perusteluja." (Kaisa Häkkinen, Esihistoria, s.74-75) Lienee siis syytä vilkaista läntisessä Euroopassa puhuttujen kielten suomalais-substraattia koskevan keskustelun kulkua. | ||||
| Itävaltalainen (sic!) Julius Pokorny, joka tunnetaan erinomaisen tarkkana kielellisten substraattien tutkijana, totesi artikkelissaan "Substrattheorie und die Urheimat der Indogermanen" 1936 suomalais-ugrilaisen (uralilaisen) substraatin balttilaisissa ja slaavilaisissa kielissä, -ja myös germaanissa. Pokortny: "On oikein hakea suomalais-ugrilaisten lähtökohtaa aliselta Kamalta, keskiseltä Volgalta ja keskiseltä Uralilta, ja on oikein että suomalaisten vaellus Baltiaan ei ole voinut tapahtua kauaa ennen ensimmäisen esikristillisen vuosituhannen puoltaväliä, mutta tässä on kysymys noiden kansojen toisesta työntymisestä länteen." Pokorny ottaa 1:1 suomalaisen tutkimuksen silloisen dogmin myöhäisestä maahanmuutosta, mutta omien varmojen havaintojensa perusteella hän päätyy olettamaan aikaisemman "suomalaisten" länteenmuutto-aallon. | ||||
| Pokorny nimittää olettamaansa "ensimmäisen aallon uralilaista kieltä" varsin nykyaikaisesti proto-uraliksi. "Nämä proto-uralilaiset ovat voineet olla vain hyvin vähälukuisia, ja koska meidän on pidettävä heitä, kulttuurisesti hyvin syvällä olleina nomadisina metsästäjinä, ei ole oihmettelemistä siinä, etteivät he ole jättäneet mitään jälkiä maantieteelliseen nimistöön eivätkä myöskään eteenpäintunkeutuvien indogermaanien ja balto-slaavien sanastoon." Ääntämyksellisestä sustraatista Pokorny toteaa: "..puhtaasti kielellisesti on vain vähäisiä kiinnekohtia substraattiin, mutta jotka melkoisella todennäköisyydellä viittaavat ikivanhoihin suhteisiin suomalais-ugrilaisiin kansoihin." | ||||
| Pokornyn visiot kokivat uuden tulemisen Kalevi Wiikin kantagermaanin uralilaista substraattia koskevassa hypoteesissa, mutta ilman länteen muuttoa. Kantagermaanin ja balto-slaavin muotoutumis-alueille oletettiin uralilainen kantaväestö, jonka jättämä substraatti on tunnistettavissa näissä kielissä. Samoihin aikoihin väärin perustein oletetut suomalais-uralilaisten kaksi peräkkäistä muuttoaaltoa (keskiseltä Volgalta) länteen ja pohjoiseen tulivat inkarnoituneeksi 'Suomen pioneeriasutus contra tyypillisen kampakeramiikan invaasio' -asetelmassa. Keskustelu läntisen IE-kielten suomalaisesta substraatista täytti siis viimevuonna täydet 100, mutta Helsingin yliopisto ei järjestänyt ilotulitusta. Jotkut kiistat näyttävät hyvin sitkeiltä, eikä valmista tule vaikka miehet poteroissa vaihtuvat 10-50:n vuoden välein. Tällähetkellä toisessa bunkkerissa kykkii Petri Kallio, joka on tunnistanut kantagermaanin substraattikielen ei-uralilaiseksi. | ||||
|
||||
|
||||
| Geenitutkimukset ovat niitanneet meidät jo yleiseurooppalaiseen seuraan, ja vanhimmat kulttuurikerrostumat -siis ne joista etnistä alkuperää päätellään, toistavat subarktisten leveysasteiden metsästäjä-keräilijöiden jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten kehittelemien myyttien ja maailmankuvan kaikuja, ja lähi-idän muinaisten sivistysten vaikutteita. Lännempänä tätä synteesiä kutsutaan muulla nimellä, meillä se on suomalais-ugrilaista perintöä. Siellä missä on ihmisiä, on yleensä myös puhuttua kieltä. Kielen avulla kommunikoimme ja myös hahmotamme ajatuksemme, ja kielen jatkumo yhdistää meitä menneisiin sukupolviin. Kuinka pitkälle siis "suomi" ulottuu ajassa ja sukupolvissa taaksepäin?. | ||||||
| Uralilainen kantakieli on tutkijoiden rekonstruktio, jonka avulla hahmotetaan kielihistorian vaiheita, ja nykyisien kansojen puhumien uralilaisten kielten keskinäistä suhteita ja yhteisiä piirteitä. Periaatteessa ne piirteet, jotka ovat yhteisiä kaikille uralilaisille kielille, löytyvät po. kantakielestä, jolla siis tarkoitetaan pikemminkin tiettyä vaihetta, kuin tiettyä kansaa jollain määrätyllä alueella. Nyttemmin tämän vaiheen ajoitus on tarkentunut 4000 eKr. tienoille. Emme ilmeisestikään laskeutuneet puusta ko. hetkenä, vaan jotain oli sitä ennenkin. | ||||||
| Edellä esitetty Jįnos Pusztayn teoria näkee uralilaisen kantakielen sarjana alueellisiä yleiskieliä, "lingua-francoja", jotka eivät koskaan yhtenäistyneet täysin samanlaisiksi koko vyöhykkeellä. Kalevi Wiik katsoo myös kantakielen aikaisempien (rajatuimmilla alueilla puhuttujen) kielten yhteensulautumaksi. Kieliä yhteen sulauttavia prosesseja onkin Euroopan jääkautisessa ja sen jälkeisessä historiassa useita. | ||||||
| Puhuttu kieli pyrkii laajalle alueelle levittyään murteutumaan, mitä edistää vieraiden vaikutteiden epätasainen, alueellinen, levikki. Jotta kieli ei sirpaloituisi, täytyy olla joitain mekanismeja, jotka kuljettavat vaikutteita puhuma-alueen laajuisesti: ""Kampa- ja kuoppakeraamisen kulttuurikompleksin klassinen vaihe kattaa laajan Uralilta Suomeen ulottuvan alueen n. 4000-3200 eKr., ja sillä on ollut hyvin kehittynyt jakeluverkosto, minkä Carpelan on tulkinnut heijastelevan myös suhteellisen suurta kielellistä yhtenäisyyttä. Tämä klassinen vaihe voisi mielestäni edustaa uralilaista kantakieltä." (Asko Parpola koosteessa "Pohjan poluilla" s. 188) | ||||||
| Kauppa, jota kivikautta vastaavissa oloissa on nykyisenkin antropologian mukaan käyty heimojen tms. yhteisöjen välillä yllättävänkin laajalti jo esi-teollisena aikana, on myös synnyttänyt erilähtöisten kielten välisiä "kauppakieliä", lingua-francoja. Uralilainenkin kantakieli voi olla tälläisen prosessin luomus. Elämää on ollut ennen kantakieltäkin, mutta kielihistorian työkalujen käyttökelpoisuuden raja alkaa jo häämöttää. Vanhimmasta eurooppalaisesta taiteesta voisi olla apua. | ||||||
| Siteeraamme Kyösti Julkua: "...kaikilla pohjoisilla alueilla vanhimmissa kalliopiirroksissa on selvä geneettinen yhteys franco-cantabrialaiseen luolataiteeseen, jonka rappeutumis- (päättymis-) ajankohta on noin 10 000 vuotta sitten. Toisin sanoen sama ajankohta, jonka jälkeen tosin viiveellä pohjoiseen ilmestyivät tiettävästi ensimmäiset kalliopiirrokset. Maagiset merkit ovat samat: Shamaaniksi eläimentaljaan puettu ihminen, kämmen, "ansat" ja niin edelleen. Myös alkutaiteen (kalliotaiteen) tyyli ja koko viittaavat varsin selvästi luolataiteen esikuviin." (Kyösti Julku: Eurooppa, suomalais-ugrilaisten ja indoeurooppalaisten pelikenttä, kirjassa "Itämerensuomi, eurooppalainen maa", s.256) | ||||||
|
||||||
|
|
|
|
01.04.2000
 | EDELLISELLE SIVULLE | TAKAISIN ETUSIVULLE | SEURAAVALLE SIVULLE |  |
